Tule kokemaan Hiljaisen Kansan Niittykahvilalle kansanmusiikin tenhoa!
Harmonikkataiteilija, musiikin tohtori Markku Lepistö on tunnustettu kansanmuusikko, jolla on takanaan yli 40 vuotta kestänyt musiikkiura. Sooloprojektien lisäksi Lepistö on musisoinut useissa eri kokoonpanoissa Suomessa ja ulkomailla. Lepistö on julkaissut kuusi sooloalbumia sekä useita nuottikirjoja.
Koneen Säätiö on myöntänyt Lepistölle vuosille 2023–2025 apurahan taiteelliseen työskentelyyn. Sen yhtenä osana toteutetaan Herttoniemestä Särestöniemeen -konserttikiertue kulttuuriympäristöissä eri puolilla Suomea. Lepistö toivoo kiertueen havahduttavan ihmiset näkemään arvokkaat kulttuuriperintökohteet elinympäristössään.
”Toivoisin että saisin heräteltyä ihmisissä ajatusta siitä, mitä se museo oikeasti pitää sisällään – että se ei ole pelkkiä esineitä vaan että jokaiseen esineeseen liittyy varmasti jotain ihan mielettömiä tarinoita, tapahtumia, elämänkulkuun liittyviä juttuja”, Lepistö pohtii. ”Samalla haastan museoiden ylläpitäjät ympäri maan miettimään, miten oman koti- tai talomuseon toimintaa voisi elävöittää ja monipuolistaa.”
Seuraa Herttoniemestä Särestöniemeen -kiertueen etenemistä somessa! https://www.facebook.com/HerttoniemestaSarestoniemeen
Konsertti kestää n. 1 h.
Vapaa pääsy!
Tervetuloa!