Hiljaisuuden ääniä 4.6.-21.9.2025 Taidenmyyntinäyttely

Maisa Kelan taidemyyntinäyttely Hiljaisen Kansan Niittytuvalla päivittäin klo 10-17.

„Tämä näyttelyni inspiraationa ja kiinostukseni kohteena ovat luonto ja kainuulaissyntyisen runoilijan Eino Leinon runot.

Maisema on kuin runo, en pyri kuvaamaan maiseman yksityiskohtaisuutta vaan sen synnyttämää mielentilaa. Luonnosta löytyy hetkiä, jotka pysäyttävät, kesäyö, syksyn ruska, järven kimallus, keväinen joki, kauniit puut ja kasvit, suot ja vaarat. Näitä Eino Leino kuvailee sanojen avulla. Maalauksella voi jatkaa siitä missä sanat vaikenevat.

Juureni ovat Kainuussa, Suomussalmella. Syntymäpaikkani Ruhtinansalmella on edelleen tärkeä ja lomailen siellä useita kertoja vuodessa. Sieluni lepää sen hijaisuudessa ja Kiantajärvi on syöpynyt syvälle sieluuni. Työurani psykologina ja psykpterapeuttina olen tehnyt pääasiassa pääkaupunkiseudulla, jossa asun edelleen.

Taideopiselun aloitin n. 20 vuotta sitten ja maalaaminen on ollut hyvin aktiivista eri maalaustekniikoita käyttäen. Nykyisin teen eniten akvarelleja ja myös pastellitöitä jonkun verran. Akvarellin herkkyys ja sattuma viehättävät.

Maalaaminen on ollut mielenkiintoni kohteena jo lapsuudesta ja lukion kuvaamataidon opettajani kannusti kovin hakeutumaan taiteen alalle. Elämä kuljetti kuitenkin toisin ja pääammatikseni tuli ihmisten auttaminen. Taide ja psykologia tukevat toisiaan, luovuus, uuden näkeminen ja löytäminen nousevat keskeisiksi molemmilla aloilla.

Olen pitänyt useita näyttelyjä sekä omia, että osallistunut luikuisiin yhteisnäyttelyihin. Omia YKSITYISNÄYTTELYJÄ on ollut Helsingissä, Espoossa, Keravalla ja myös Hiljaisen Kansan Niittytuvalla v. 2022.

Yhteisnäyttelyihin olen osallistunut:

RANSKA 2016, PUOLA 2018, VENÄJÄ, Pietari 2017, ITALIA 2020, ESPANJA 2020, VIRO 2020, 2021, 2022, 2023, SUOMEN Akvarelliyhdistyksen vuosinäyttelyt 2015, 2017, 2019, 2020, 2021, 2022, Galleria Akvartin yhteisnäyttelyissä mukana vuosittain, viimeksi 2024.

Maalaaminen on intohimoni, tapa elää, olla yhteydessä itseen ja muihin. Koskaan ei ole valmis. Aina löytyy uutta ja innoittavaa. Tapa pysyä elossa!“

Mitä on nää tuoksut mun ympärilläin?

MItä on tämä hiljaisuus?

Mitä tietävi rauha mun sydämessäin.

Tää suuri ja outo ja uus?

Eino Leino: Rauha

Vapaa pääsy!

Lisätiedot: info@niittykahvila.fi